Monelle opiskelijalle ammatillisten opintojen aikana tapahtuva työelämässä oppiminen on ensimmäinen kosketus työhön ja työyhteisössä toimimiseen. Tällä ajatuksella ymmärrys kokemuksen merkityksestä kasvaa. Pienet asiat ovat merkityksellisiä, ja nuoret opiskelijat usein kiinnittävät huomiota hyvin erilaisiin asioihin kuin työelämässä jo kokeneemmat konkarit. Olemme kirjoittaneet kuvitteellisen päiväkirjamerkinnän opiskelijan ensimmäisestä päivässä työelämässä oppimisesta.
”Tänään oli mun eka päivä siellä työpaikalla. Jännitti ihan kauheasti, kun ekaa kertaa menin bussilla tuonne päin kaupunkia. En ollut ihan varma, millä pysäkillä piti jäädä pois, vaikka olin asian tarkistanut etukäteen, ja onnistuinkin menemään yhden pysäkin ohi. Onneksi olin varannut aikaa matkaan, kun ei sitä aina tiedä, kuinka paljon aikaisemmin tulee oikeasti lähteä.
Mua mietitytti kovasti, tietääkö ne työkaverit, että olen sinne tulossa. Mutta mun työpaikkaohjaaja oli kaikille ilmoittanut mun saapumisesta, joten se henkilö, joka mulle oven avasi, heti tiesi, kuka mä oon. Mua oli muistutettu, että olisi hyvä kätellä, kun tapaan työkaverit ensimmäisenä päivänä, mutta kun ojensin kätesi, mulle sanottiin, ettei koronan jälkeen olla otettu enää kättelyä tavaksi. Se tuntuikin sitten tosi rennolta ja sopi mulle hyvin, kun en ole oikein tottunut kättelemään.
Työpaikkaohjaajan kanssa haettiin mulle työvaatteet. Ne oli tosi makeet ja ihan samanlaiset niiden työntekijöiden kanssa. Sitten käytiin muutamia perusjuttuja läpi ja mut kierrätettiin niissä tiloissa. Onhan se niin iso paikka! Onneksi tämän viikon saan tehdä ohjaajan kanssa näitä töitä, niin tulee tilat paremmin tutuksi. Ja kaikki työkoneetkin näytti ihan erilaiselta kuin koulussa. Hyvä, että siellä oli käyttöohjeet seinällä. Työpaikkaohjaaja sanoi, etten saa vielä niitä yksin käyttää, joten kai mä niiden käytön opin.
Mut hei ihan kamalaa!!! Mun töihin saattaa kuulua se, että joudun vastaamaan puhelimeen. Mitä mä sinne sanon? Mitä, jos sanon jotain hölmöä tai jos kysytään jotain, mihin en tiedä vastausta? Tai en kuule, mitä mulle sanotaan? Pitää toivoa, ettei se soi koskaan, kun on mun vuoro olla siinä tiskillä.
Iltapäivällä mulle sanottiin, että voisin keittää iltapäiväkahvit koko työporukalle. Menin ihan vaikeaksi, enkä meinannut kehdata sanoa, etten mä osaa tehdä sitä. Enhän mä edes juo itse kahvia! Pakko oli sitten asia myöntää. Vähän niitä kyllä nauratti, mutta sitten, kun tuli esille mun ikä, niin joku sanoi, että ”eihän nyt 15-vuotiaat varmaan osaakaan vielä kahvia keittää”. Mutta kyllä mua hävetti. Siihen tuli sitten sellainen tosi kiva tyyppi näyttämään, miten sitä kahvia keitetään.
Töistä lähtiessä meinas käydä moka taas bussien kanssa, kun menin vahingossa samalle pysäkille odottamaan, jossa jäin aamulla pois. Yksi niistä työkavereista lähti kanssa bussilla ja huusi mulle sitten, että taidan olla väärällä pysäkillä. Se oli jo aiemmin multa kysynyt, missä päin mä asun.Päivä meni tosi nopeasti. Illalla olin ihan puhki ja jalat tosi kipeät. Eipä ihme, kun tauot oli tosi paljon lyhyemmät kuin koululla. Mä seisoin melkein koko päivän. En kyllä aio tehdä viikonloppuna mitään muuta kuin nukkua. Mutta on tää tosi siistiä, mä olen ihan oikeassa työssä!”
Toivomme, että kaikki opiskelijat saisivat työelämässä oppimisessa kokea hyvän ja ymmärtäväisen vastaanoton työyhteisöltä. Kukaan ei ole valmis opiskeluaikanaan, harvemmin valmistuessaankaan. Ammattiin ja ammatillisuuteen kasvaa tekemisen myötä. Sinä voit työpaikkaohjaajana olla isossa roolissa opiskelijan matkalla kohti ammattia.
Reetta Ersfolk, Tykky-hanketyöntekijä, Kiipulan ammattiopisto
Pia Suhonen, Tykky-hanketyöntekijä, Aitoon koulutuskeskus
